Julkiset hankinnat

Julkisilla hankinnoilla tarkoitetaan sellaisia tavara-, palvelu- ja rakennusurakkahankintoja, joita valtio, kunnat ja kuntayhtymät, kirkko ja seurakunnat, valtion liikelaitokset sekä muut hankintalainsäädännössä määritellyt hankintayksiköt tekevät oman organisaationsa ulkopuolelta. Julkisten hankintojen tekemistä sääntelevät Suomessa hankintalait. Euroopan Unionissa hankintoja sääntelevät ns. hankintadirektiivit.

Pääperiaatteena julkisissa hankinnoissa on avoimuus, tasapuolisuus sekä julkisuus. Kun julkisyhteisö tekee hankintoja, sen on käytettävä hyväksi olemassa olevat kilpailumahdollisuudet. Koska julkisia hankintoja säädellään tarkoin laeilla ja direktiiveillä, julkisen hankinnan toteuttaminen noudattaa aina pääpiirteittäin samaa kaavaa: hankintaprosessia.  Julkiset hankinnat tulee aina tehdä hankintalainsäädännössä säädettyjä menettelytapoja noudattaen. Siksi on tärkeää, että paitsi julkisyhteisöt, myös tavaroiden tai palveluiden tarjoajat (yritykset) hallitsevat hankintaprosessin.

Julkisista hankinnoista päättävältä edellytetään toimialaosaamista, hankintaosaamista, hankintalainsäädännön tuntemusta ja sen soveltamista sekä markkinoiden tuntemusta.
Julkisista hankinnoista vastaaminen on haasteellista. Hankinnoista vastaavan täytyy hallita hankinta-, sopimus- ja EU-lainsäädäntö ja osattava soveltaa niitä, hallittava pikkutarkkoja yksityiskohtia ja sopimussäännöksiä, tunnettava käytännössä hyvin toimivia kilpailutuksen toimimalleja, osattava määritellä tuotteen/palvelun vaatimukset tarkasti, osattava kustannuslaskentaa ja tulkita tilinpäätöksiä sekä tunnettava markkinaoikeuden päätöksiä.

Tammer-Juristit Oy:n varatuomarit ovat panostaneet tähän aihealueeseen ja ovat kouluttautuneet julkisten hankintojen asiantuntijoiksi.  Heiltä löytyy myös hyvä kaupallisenalan tietämys, kokemusta ja kontakteja. Julkisten hankintojen tekemisessä tarvitaan osaamista, jolla hankinnat muodostuvat taloudellisesti kannattaviksi ja korkealaatuisiksi. Päätöksiä tekevällä on vastuu hankintaprosessin kaupallisesta ja juridisesta oikeudellisuudesta. Haasteita tulee hankintaprosessin eri vaiheissa.  Mitkä ovat teidän valmiutenne? Tammer-Juristit antaa alan erityisasiantuntemuksen käyttöönne ja auttaa yrityksiä ja julkisyhteisöjä kattavasti koko maassa uuden hankintalainsäädännön haasteissa.

Vastaamme HaasteeseenTM.

ylös »